Infografiikat – kiinnostavaa tiedonvälitystä.
Infografiikkatuotteemme
Informatiiviset julkaisut
Visuaalinen ilme, infografiikat, kuvitukset ja taitto – meiltä saat yhdestä paikasta kaiken tarvittavan erilaisiin oppaisiin, raportteihin ja esitteisiin. Huomioimme suunnittelussa erityisesti loppukäyttäjän näkökulman ja teemme julkaisuista tarvittaessa myös saavutettavia.
3 syytä käyttää infografiikkaa

Infografiikka herättää mielenkiinnon
Tiedon näkyvyys mediassa kasvaa huomattavasti infografiikan avulla.

Infografiikka nopeuttaa ymmärtämistä
Laajojen tietokokonaisuuksien tiivistäminen yhdeksi kuvaksi auttaa lukijaa hahmottamaan nopeasti sanomasi pääpiirteet.

Infografiikka jää mieleen
Tekstiä ja kuvaa yhdistävä infografiikka jää muistiin paremmin, kuin pelkkä teksti tai kuva yksinään.

Infografiikka on tiedon välitystä kuvamuodossa.
Tieto maailmassa lisääntyy, mutta kärsivällisyytemme vähenee. Infografiikan avulla välität tietoa tehokkaasti ja kiinnostavalla tavalla sekä tiivistät asiasi helposti pureskeltavaan muotoon.
Infografiikan avulla voit kuvata yksinkertaisesti esimerkiksi tutkimustuloksia, palvelukokonaisuuksia ja monimutkaisia prosesseja. Infografiikoita hyödynnetään yhä useammissa yrityksissä, projekteissa, hankkeissa ja julkaisuissa.
Haluatko
-
esittää asiasi kiinnostavalla tavalla
-
nopeuttaa asiasi ymmärtämistä
-
apua monimutkaisen tiedon jäsentämiseen
-
ulkopuolista näkökulmaa tiedon esittämiseen
-
visuaalisesti miellyttävän ja ammattimaisen lopputuloksen
Miten voimme auttaa sinua infografiikan toteuttamisessa
Hyödyntämällä ammattilaisen apua infografiikan toteutuksessa varmistat, että tieto on esitetty parhaalla mahdollisella tavalla, se ei ole harhaanjohtavaa ja kuvaa on helppo tulkita.
Ammattilaistyökaluilla tehdyn kuvan mahdollisuudet ovat rajattomat. Pääset vaikuttamaan ammattilaisen ohjauksessa kuvan asetteluun, sisältöön ja kuvituksiin. Lopputulos on aina yksilöllinen ja juuri sellainen kuin haluat.
Toteutamme sekä isoja infografiikkakokonaisuuksia että yksittäisiä pienempiä grafiikoita. Graafisen suunnittelun ammattilaisina toteutamme myös kuvituksia ja taittoja erilaisiin julkaisuihin ja esityksiin. Tutustu myös, miten voit animaation avulla saada sanomasi kuuluviin.
Jätä tarjouspyyntö lomakkeella tai ota yhteyttä osoitteeseen jenna@muotoilutoimistopolku.fi
Näin prosessimme etenee:

1. Kerro meille, mitä olet tekemässä
Autamme sinua valitsemaan sinulle parhaiten sopivan tuotteen ja toteutustavan, jolle annamme hintahaarukan. Ilmaisessa aloituspalaverissa käymme tarkemmin läpi toiveesi ja sen, mitä tuotoksella halutaan saavuttaa. Näiden tietojen pohjalta lyödään lukkoon tarjous ja aloitamme projektin työstön.

2. Luonnos varmistaa tyytyväisyyden
Teemme sinulle luonnoksen, johon saat esittää rajattomasti muutostoiveita. Autamme sinua kiinnittämään huomiota olennaisiin asioihin, jotta kuvasta saadaan mahdollisimman onnistunut. Kun luonnos on yhdessä hiottu ja todettu toimivaksi, teemme kuvan valmiiksi.

3. Laadukas tuotos valmiina käyttöön
Saat valmiin infografiikan käyttöösi heti sen valmistuttua. Lähetämme tuotoksen juuri siinä muodossa ja kuvalaadussa kuin tarvitset. Meiltä saat jälkipalveluna myös nopeat päivitykset kuviin aina tarvittaessa.